Ajamalla suomalainen kaivosteollisuus alas, kaivostoiminta siirrettiin lähes kokonaan globaalien kaivosyhtiöiden käsiin. Ne vievät korvauksetta luonnonrikkaudet ja jättävät jälkeensä ympäristötuhot. Suomeen on suunnitteilla 10–18 uutta kaivosta tämän vuosikymmenen aikana.
Kaivoksia perustetaan yhä pienempien pitoisuuksien alueille.
Tästä johtuen tulevaisuudessa kaivosalueilla siirrellään, murskataan, kasataan, huuhdellaan ja läjitetään yhä suurempia massoja ja käytetään yhä suurempia kemikaalimääriä. Tämä aiheuttaa yhä suurempia ongelmia ympäristölle ja seutujen asukkaille.
Vuonna 2011 yhden päivän aikana jo yksistään Talvivaarassa käytettiin rikkihappoa 18, lipeää 9, rikkiä 3 ja vetyä 2 rekkalastillista. Parhaillaan siellä vuotavan kipsisakka-altaan vesimäärä vastaa yli 15 000 täysperävaunullisen säiliöauton tai puolen tusinan öljytankkerin kapasiteettia. Kaivos on muutaman vuoden aikana tehnyt ennen näkemätöntä tuhoa alueen erämaajärville ja vesireiteille ja vaikutukset näkyvät jo yli sadan kilometrin etäisyydellä.
On hyvä, että SKP:n keskuskomitean ehdotuksessa Vastarinnan ja vaihtoehtojen toimintaohjelmaksi vaaditaan kaivosteollisuuden ottamista yhteiskunnalliseen omistukseen. Vaikka valtionyhtiöt eivät olekaan mitään sosialismin saarekkeita kapitalismissa, voivat ne olla keino valvoa riskialtista yritystoimintaa, sekä pitää kansallisen omaisuuden tuotot kotimaassa
Nykyiset valtion toimet, joilla ylikansallisia yhtiöitä houkutellaan maahan ovat suorastaan itsetuhoisia. Suomi lienee ainoita maita Euroopassa, jossa valtio etsii malmia verovaroin ja myy esiintymät pilkkahintaan kaivosyhtiöille tarjouskilpailussa. Valtiollisen Geologian tutkimuskeskuksen panostukset malmin etsintään ovat viime vuosina olleet noin 10 miljoonaa euroa vuodessa.
Valtio on maksanut kaivosyhtiöille suoria yritystukia
32 miljoonaa euroa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lainoja ja takauksia sen
on maksanut saman ajanjakson aikana noin 30 miljoonaa euroa. Valtio on myös
investoinut valtavasti kaivosten tarvitsemaan infrastruktuuriin ja koulutukseen.
Pelkästään Talvivaarassa valtio on rahoittanut alueen sähkölinjan, rautatien ja
teiden rakentamista 50 miljoonalla eurolla.
Keskuskomitean ehdotuksessa Talous ihmistä varten, ei päinvastoin –aloitteeksi aivan oikein vaaditaan uutta, malmivaroja tuleville polville säästävää kaivoslakia, joka antaisi myös lisävaltuuksia ympäristötuhojen estämiseen, kieltäisi uraanikaivokset ja säätäisi kaivosveron.
Mielestäni on vaadittava myös riippumattoman
alueellisen ympäristöhallinnon palauttamista ja riittäviä resursseja sen
käyttöön. Tapaus Talvivaara osoittaa, että muutaman vuoden takainen päätös
sulauttaa alueelliset ympäristökeskukset ely-keskuksiin oli virhe. Kun saman
viranomaisen tehtävänä on valvoa ympäristön tilaa ja edistää yritystoimintaa,
ristiriita selvä.
Myös suljetuista kaivoksista aiheutuu ympäristöhaittoja
ja päästöjä. Tästä syystä kaivoksilta on jo niiden toimiessa kerättävä varoja
lakkautettujen kaivosten jälkihoitoon.
Nykyään kaivosten ympäristö- ja sosiaalisten
vaikutusten arviointeja tekee muutama konsulttiyhtiö kaivosyhtiön tilauksesta.
On siirryttävä malliin jossa viranomainen tilaa ja yhtiö maksaa arvioinnit.
Näin konsulttien ja yhtiöiden liian läheisiä suhteita voitaisiin purkaa.
Kaivosten lupaehtoihin pitää kytkeä vaatimus uutta
tuotantoa, innovaatiota ja työpaikkoja tuovasta jatkojalostuksesta. Lupaehdot
pitää myöntää ehdollisina, jolloin niiden toimintaa tarkastellaan määräajoin
käytännön toiminnan toteutumisena.
