Työttömyys on kiinteä osa kapitalismia ja yksi keino entistä suuremman lisäarvon puristamiseksi työläisistä. Siksi työttömyyden poistaminen on mahdoton tehtävä kapitalistisen järjestelmän puitteissa. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa yhteensä 284 900 työtöntätyönhakijaa. Se on 43 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Marx totesi,
että työväenluokan työllistetyn osan ylityö paisuttaa sen varajoukon rivejä,
kun taas päinvastoin se lisääntynyt painostus, mitä viimeksi mainittu
kilpailullaan harjoittaa edelliseen, pakottaa sen ylityöhön ja alistumaan
pääoman käskyihin. Se, että työväenluokan toinen osa tuomitsee ylityönsä kautta
toisen osan pakotettuun joutilaisuuteen ja päinvastoin, tulee rikastumisen
välineeksi yksityiselle kapitalistille ja jouduttaa teollisuuden vara-armeijan
tuotantoa yhteiskunnallisen kasautumisen
edistymistä vastaavasti. (Pääoma I, s. 571 – 572, Vaasa, 2013)
Työ- ja elinkeinoministeriön alkusyksystä julkaiseman työolobarometrinloppuraportin mukaan joustavat työajat ovat lisääntyneet työpaikoilla viime vuosina. Vuonna 2012 liki 60 prosenttia palkansaajista oli tehnyt ylitöitä. Vielä vuonna 2009 osuus oli 45 prosenttia. Yleisimmin, lähes 40 prosentissa tapauksista, ylityö korvataan vapaana. Korvauksettomia ylitöitä teki 12 prosenttia työntekijöistä.
Paitsi, että korvauksettomat ylityöt ovat osa harmaata taloutta, josta koituu yhteiskunnalle sadoissa miljoonissa euroissa laskettava verotulojen vuosittainen menetys, ne ovat keino absoluuttisen lisäarvon kasvattamiseen.
Lisäarvon tuotanto perustuu Marxin mukaan työläisen kykyyn luoda työpäivänsä aikana enemmän arvoa kuin mitä häneltä kuluu oman työvoimansa uusintamiseen eli välttämättömien elinhyödykkeiden tuottamiseen. Palkatessaan työläisiä kapitalisti ostaa heidän työkykynsä, tulevan työnsä. Lisäarvon alkuperän salaisuus on siis siinä, että työvoiman kuluttaminen on samalla uuden arvon luomista.
Työvoiman arvo, työläisille maksettu palkka on pienempi kuin työvoiman kyky luoda työpäivän aikana uutta arvoa. Lisäarvo edustaa sitä lisätyöaikaa, sitä osaa työpäivästä, jonka työläinen työskentelee kapitalistille ilmaiseksi ja jonka aikana luodun arvon se anastaa korvauksetta itselleen.
Työn tuottavuutta parantamalla työläisten tarvitsemien hyödykkeiden arvo laskee, koska niiden tuottamiseen menee vähemmän aikaa. Tämä merkitsee sitä, että myös työvoiman arvo laskee. Näin ollen työpäivän pysyessä samana ja lisätyöajan pidentyessä lisäarvo kasvaa ja työläisten riisto voimistuu. Työpäivän pidentämisellä tuotettua lisäarvoa Marx nimittää absoluuttiseksi lisäarvoksi ja sitä lisäarvoa, joka johtuu välttämättömän työajan lyhentämisestä ja sitä vastaavasta muutoksesta työpäivän molempien osien suuruudessa suhteelliseksi lisäarvoksi. (Pääoma I, s. 288-289, Vaasa, 2013)
