Peli seis kuntateurastuksessa

Peli seis kuntateurastuksessa

Kataisen hallituksen suurkunta – ja sote- hanke yskii pahasti. Tässä kuussa voimaan astunut kuntarakennelaki velvoittaa kunnat liitosselvitykseen ja niiden tulee ilmoittaa valtiovarainministeriölle marraskuun loppuun mennessä, minkä kunnan tai kuntien kanssa se selvittää kuntien yhdistymistä. 

Iisalmen Sanomat uutisoi, ettei Iisalmen ympäryskunnissa ole intoa ryhtyä selvittämään kuntien yhdistymistä. Sonkajärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mikko Mustosen mielestä selvitys on ihan turha ja hänen mielestään pitäisi odotella seuraavia eduskuntavaaleja ja katsoa, miten niiden jälkeen kunta-asiat maassa makaavat. http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/iisalmen-ymp%C3%A4ryskunnat-karsastavat-liitosselvityst%C3%A4/786471

Akatemiaprofessori Kaarlo Tuori kritisoi TV1:n  Päivän kasvo -ohjelmassa kunta- ja  

sote -uudistustuksen läpivientiä vaihtoehdottomuudesta, epädemokraattisuudesta ja niiden eritahtisuudesta. Lisäksi hän toi esille piittaamattomuuden perustuslaillisista näkökohdista. Hallitus on ripustautunut työssäkäynti- ja asiointialueisiin perustuvaan vahvojen peruskuntien malliin.  http://areena.yle.fi/tv/1953271


Aito keskustelu on mahdotonta, kun kunnille tarjotaan vain yksi vaihtoehto ja niiden pitää tehdä yhdistämisselvityksiä jo ennen kuin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja sote-alueita koskeva lainsäädäntö valmistuu. Tästä syystä hallituksen jyräämä kunta- ja soteuudistus tulee viheltää poikki ja ottaa aikalisä.


Seuraavien eduskuntavaalien odottelu ei kuitenkaan riitä vaan tarvitaan vaihtoehtojen esittämistä, laajaa ja todellista kansalaiskeskustelua ympäri maata, kaikissa 320 kunnassa.  Olennaista on selvittää, millaisen kunnan asukkaat haluavat. Demokratiaan kuuluu, että keskustellaan avoimesti useista eri vaihtoehdoista. Ei se, että kulloinenkin hallitus esittää ainoan vaihtoehdon joka on pakko toteuttaa.


Hallitus perustelee kuntauudistuksen tarvetta kahdella pääargumentilla. Ensinnäkin edellisen hallituksen aloittaman kunta- ja palvelurakenneuudistuksen jatkamisella niin, että vahvistetaan kuntademokratiaa erilaisten ylikunnallisten ”hallintohimmeleiden” sijasta. Toiseksi rakenteita on muutettava, koska kunnat velkaantuvat, väestö vanhenee ja ns. huoltosuhde heikkenee. Tämän mukaan rakenteita keskittämällä jää palveluihin lisää resursseja.


Jättikunnissa demokratia rapautuu ja päätösvalta keskittyy käytännössä keskuskaupunkien johtoon. Sosiaali- ja terveyspalveluihin muodostuu entistä suurempia ja monimutkaisempia ”hallintohimmeleitä”, kun päätöksiä tehdään peruskuntien lisäksi vastuukunnan, sote-alueiden, erva-alueiden ja yliopistollisten keskussairaaloiden hallinnossa.


Ihmiset ja palvelujen tarpeet eivät vähene, vaikka kuntakokoa kasvatetaan. Talous ei myöskään parane sillä, että monta köyhää kuntaa lyö hynttyynsä yhteen.  Kannattaa myös muistaa, että kuntien menoista noin 90 prosenttia on lakisääteisiä. Kokemusten mukaan palvelujen keskittäminen suuriin yksiköihin ei tuo säästöjä tai tehokkuutta. Nykyisin usein keskuskuntia paremmin toimivat kehyskunnat joutuvat sen sijaan saneerauksen maksajiksi. Kuntakoon kasvaessa kunnallinen lähidemokratia kaventuu, eriarvoistuminen lisääntyy, niin suurten kaupunkien kuin koko Suomen reuna-alueet kuihtuvat ja lähipalvelut karkaavat yhä kauemmas kuntalaisten ulottuvilta.


Hallitus ei ole ottanut vaihtoehdokseen perustuslain mahdollistamaa demokraattisen maakuntahallinnon mallia. Useissa Euroopan maissa paikallishallinto on järjestetty kahden tai kolmen portaan mallilla. Niissä on peruskuntien hallinnon lisäksi laajempi aluekunta tai maakuntahallinto ja toisaalta kunnanosavaltuustoja tai muita lähidemokratian muotoja. Sekä peruskunnan että aluekunnan tai maakunnan päätöksentekoon valitaan vaaleilla edustajat.


Tällaista vaihtoehtoa voitaisiin pohtia meilläkin. Maassamme voitaisiin valita suorilla vaaleilla maakuntavaltuustot  ja kunnat jatkaisivat  nykyisellään. Maakuntavaltuuston alaisuuteen koottaisiin nykyistä hajanaista ja epädemokraattista seudullista ja maakunnallista hallintoa, kuten sairaanhoitopiirit, seudulliset kuntayhtymät, maakuntaliitot ja ely-keskukset. Maakuntatasolla voitaisiin hoitaa erikoissairaanhoito, jotkut erityistason sosiaalipalvelut, maakunta- ja seututason yleiskaavat, laajat liikennehankkeet ja seutuliikenne, pelastustoimi, elinkeinopolitiikka ja seudulliset ympäristöasiat. Niillä voisi olla ainakin koordinoivia tehtäviä myös toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämisessä.


Maakuntavaltuustojen rahoitus voisi tulla pääosin valtionosuuksina, joilla voidaan myös tasoittaa alueellisia eroja. Tämä malli olisi demokraattinen, koska siinä säilyisi perustuslain mukainen asukkaiden itsehallintoon nojaava lähidemokratia. Palvelujen tuottamisessa olisi selkeä työnjako ja siinä myös reuna-alueet kyettäisiin huomioimaan.  Kunnat hoitaisivat edelleen muun muassa päivähoidon, koulutoimen, terveyskeskukset  ja vanhusten lähipalvelut.


Näin peruspalveluja voitaisiin kehittää asukkaita kuullen, kunnan eri osien tarpeet huomioon ottaen ja ensisijassa kunnan itse tuottamina lähipalveluina. Kuntien palvelujen rahoitusta voidaan vahvistaa niiden valtionosuuksia ja yhteisövero-osuuksia lisäämällä, saattamalla pääomatulot kunnallisverotuksen piiriin ja muuttamalla kunnallisvero progressiiviseksi eli tulojen mukaan kiristyväksi.