Palkkatyö on elämän uhraamista

Eilisen työpäivän päätteeksi, nuori lapinlahtelainen rakennusmies totesi olevan raskasta, kun joutuu tekemään sellaista työtä josta ei pidä. Nuorukainen kertoi suunnittelevansa sosiaalialan opintoja päihde- ja mielenterveystyöhön.

EVA:n arvo- asennetutkimus 2010 mukaan yli puolelle suomalaisista työ merkitsee joko hyvin suuressa määrin tai paljolti vain keinoa toimeentulon hankkimiseksi. Perinteisesti työntekoon on Suomessa liitetty myös vahva moraalinen näkökanta: ”otsasi hiessä sinun pitää leipäsi antsaitseman”. Tämä vaade on jokaisen täytettävä ennen kuin sinua arvostetaan. Protestanttisen työmoraalin mukaisesti työllä on maassamme suuri itseisarvo ja kunnia. Työttömyys on palkkatyöhön perustuvassa yhteiskunnassa epänormaalia vaikka se on siihen elimellisesti kuuluva osa ja keino hallita palkkatyötä tekeviä

Saman EVA:n tutkimuksen mukaan vanhemmasta ikäluokasta jopa kaksi kolmasosaa kokee työn teon elämänsä tärkeimmäksi sisällöksi. Alle 36- vuotiaiden kohdalla arvostus on jo kääntynyt päin vastoin.

Työn tekoa ei ole arvostettu historian saatossa kovinkaan pitkään, vaan se nostettiin jalustalle kapitalismin ja teollistumisen myötä. Kapitalismi tarvitsi kehittyäkseen halpaa ja tunnollista työvoimaa, joten ihmiset pantiin ajattelemaan joutilaisuuden turmelevasta ja työn teon kehittävästä vaikutuksesta ihmiseen. Työstä tehtiin hyve. Antiikin ajalla asia nähtiin päinvastoin niin, että joutilas saattoi kehittää itsessään jaloja hyveitä. Työnteko nähtiin tuolloin ikävänä, raskaana ja  tekijäänsä alentavana.

Marxin mukaan työvoima muuttuu kapitalismissa tavaraksi, jolloin työläiset myyvät kapitalistille rahasta työvoimaansa. Työ ei ole aina ollut palkkatyötä. Orja oli työvoimineen myyty kokonaan omistajalleen.  Työläiset vaihtavat työvoimatavaransa kapitalistin tavaraan, ts. rahaan elääkseen. Työläiset eivät laske työtä osaksi elämästään, pikemminkin se on heidän elämänsä uhraamista, koska työläinen ei tuota itseään varten tuottamaansa tuotetta. Itseään varten hän tuottaa ainoastaan työpalkkansa, joka muuttuu kenties vuokrakämpäksi, valmismaksalaatikoksi, työmatkaa varten välttämättömään autoon tai vaikkapa oluttuopiksi.

Marx kysyykin, että onko rakentaminen, kiven hakkaaminen tai sorvaaminen työläisen elämän ilmenemistä, elämää? Ja vastaa, että päinvastoin hänen elämänsä alkaa, kun tämä toiminta lakkaa, ts. ruokapöydän ääressä, kapakan penkillä, vuoteessa.  Työ on hänelle ainoastaan keino saada ansiota, joka antaa hänelle mahdollisuuden hankkia elämäntarvikkeita työvoimansa uusintamista varten. (Karl Marx, Palkkatyö ja pääoma, Valitut teokset, 6 osaa, 2. osa, Moskova 1978; Kustannusliike Edistys)

Unkarilaisen marxilaisen filosofin István Mészárosin mukaan ihmiset luovat omat alistajansa heidän työnsä muuttuessa pääoman lisäarvoksi. Hänen mielestään ihmisten on kyettävä lopettamaan pääoman uusintaminen vaikka se onkin vaikeaa, sillä ihmiset ovat riippuvaisia pääomasta. Mészáros toteaa sen olevan vallankumouksen suurimman haasteen, koska ulkopuolelta pääomaa ei voi tuhota. Se katoaa vasta kun sen voimaa ei tuoteta uudestaan yhä uudestaan sisältä päin. (www.megafoni.net)

Tämän vuoksi koko vasemmiston uskallettava nostaa esille idealistisiltakin tuntuvia vaatimuksia palkkatyön arvostuksen vähentämiseksi. Yksi tällainen vaatimus on riittävästä perustulosta tai –turvasta, mitä nimitystä siitä sitten käytetäänkään. Se vähentäisi pääoman valtaa hallita työttömyyden pelotteen avulla. Se nostaisi myös ihmisten tekemän kotityön ja omaehtoisen toiminnan arvokkuutta ja mielekkyyttä. Muutoksen toteuttaminen edellyttää kuitenkin joukkojen yhteistä toimintaa. Varmaan vaatimukset kahdeksan tunnin työpäivästä, vapaista lauantaista ja sosiaaliturvasta saattoivat aikanaa tuntua idealistiselta, mutta työväenliikkeen ja joukkoliikkeiden taistelun tuloksena nekin saatiin toteutettua.